sunnuntaina, tammikuuta 01, 2012

Riitialassa juhlittiin joulua ja muistettiin uusia vauvoja

Riitialan kyläkoululla vietettiin perinteistä joulujuhlaa 9.12. Kylän väelle, jota olikin paikalla mukava joukko, tarjottiin maittavaa puuroa ja kahvia. Joulupukkikin oli päässyt vierailemaan lumimyrskystä huolimatta tuoden lahjoja ja karamellejä lapsille ja vähän vanhemmillekin. Ja totta kai joululauluja laulettiin yhdessä ja erikseen.
Joulujuhlassa on perinteisesti muistettu kuluvan vuoden aikana kylälle syntyneitä vauvoja. Niin tänäkin vuonna. Terttu Vilpon valmistaman kauniin posliinienkelin saivat vuonna 2011 kolme kylän alueella syntynyttä lasta.

[Johanna Ylihaverin teksti on julkaistu paikallislehti Pohjois-Satakunnassa 20.12.2011]

Ei kommentteja: